Perjantai 4.05.2012

MINWAn loppuseminaarissa keskusteltiin vilkkaasti

MINWA-hankkeen loppujulkaisu on ladattavissa. Seminaarin tunnelmia ja keskustelun herättämiä mietteitä.

MINWA‐hankeen loppuseminaarissa kuultiin tuloksia ja suosituksia sekä keskusteltiin haja‐asutuksen jätevesien käsittelystä.

Seminaari järjestetiin otsikolla: "Onko pakko ainoa tapa? – Onko 2016 jo mahdoton päämäärä?", Turun ammattikorkeakoulun tiloissa 27.3.2012. Seminaarissa etsittiin vastauksia, tuotiin esille ehdotuksia ja tutkimustuloksia sekä keskusteltiin siitä, miten tämänhetkinen jämähtänyt tilanne haja‐asutusten jätevesien käsittelyssä on yhteistoimin mahdollista saada liikkeelle.

Miten järjestelmät saadaan toimimaan kentällä?

Keskustelun alustukseksi Ilpo Penttinen, Piia Leskinen ja Jussi Heikkinen kertoivat päättyvän MINWA-hankkeen aikana tehdyn tutkimuksen tuloksista sekä huomioista ja ehdotuksista. Suunnittelija Minna Nummelin Varsinais‐Suomen ELY‐keskuksesta kertoi aluehallinnon näkemyksistä ja kehitysajatuksista. 

Paneelikeskutelussa saatiin aikaan keskustelua ja uudistusehdotuksia sekä yhteistyön tiivistämistä

Alkuun käytiin läpi MINWA-hankkeen tuotoksena esiteltyjä suosituksia haja-asutuksen vesihuollon järjestämisen totetumisen parantamiseksi. Suositukset ovat luettavissa MINWA-hankkeen loppujulkaisusta.

Alustusten jälkeen vuorossa on paneelikeskustelu, jonka puheenjohtajana toimi johtava vesihuoltoasiantuntija Jyrki Lammila Varsinais‐Suomen ELY‐keskuksesta. Panelisteina mukana olivat mm. Axel Alm (FANN Ympäristötekniikka Oy), Jussi Heikkinen (Valonia), Marja Rantanen (Salon kaupunki), Timo Korpinen (Pääristen jvok), Petri Huovila (Paraisten kaupunki), Petri Lankila (Hajavätevesihuolto HVH Oy)

Keskustelua herätti alussa hankken loppujulkaisuun kirjatut suositukset hajajätevesiasetuksen toimenpanon edistämiseksi. Ensimmäinen suositus koskee jätevesijärjestelmien valmistajien ja myyjien tuotevastuun lisäämistä, siten että järjestelmän toimivuus pitäisi todentaa esim. neljän kuukauden kuluttua asennuksesta. Timo Gröönroos kommentoi, että jos kaikki tehdään suunnittelusta asentamiseen asianmukaisesti ei tälläistä todentamista tarvita, koska järjestelmä toimii. Yleisesti valmistajien edustajat olivat myötämielisiä, kommenteissa miettittiin todentamisen kulujen maksajaa. Myös näytteenoton vaatimaa ammattitaito nostettiin ongelmaksi. 

Axel Alm kertoi näkemyksiään ja kertoi menettelytapoja Ruotsin puolelta. Hän korosti kuntien roolia asukkaiden aktivoimisessa. Timo Korpinen korosti positiivisen uutioisnnin merktystä hajajätevesineuvonnassa.

Lisää paneelikeskustelun herättämistä mietteistä on luettavissa Ympäristö ja Terveys lehden toukokuun numerosta.

Hankkeen loppujulkaisu ja seminaarin esitykset on ladattavissa oikealla olevasta valikosta. 

Ladattava materiaali
MINWA loppujulkaisu » Lataa
The publication reflects the authors views and the Managing Authority cannot be held liable for the information published by the project partners.